Näin vanhemmiten sitä alkaa ilmeisesti taantua lapseksi jälleen. Olen löytänyt leikkikaluja ja leikkimieltä. On mukavaa huomata että voi vapautua ja katsoa asioita joskus vähän rennomminkin. Olen löytänyt oman, erittäin vinksahtaneen huumorintajuni ja lapsenmielisen ilon. Lelut puhuvat jos osaa vain kuunnella ja nähdä.
Pitkä hiljaisuus blogirintamalla. Ei ole ollut sanoja, ei mitään “annettavaa”. Monet asiat ovat olleet turhia elämässäni ja menettäneet merkityksensä. Olen ollut kuin suljettuna sisäiseen huoneeseen ja sieltä käsin tarkkaillut elämääni ja asioita ympärilläni.
Nyt on tilaa uudelle. Vanhaa on pitänyt raivata pois. On saanut tuulettaa ja vapautua raskaista ikeistä. On saanut nähdä kuvaansa peilistä ja se on ollut pelottavaa.
On aika avata ovi valoon.
On aika avata lukkoja.
Valoa ei näe ellei ole pimeää.
Joskus pitää sairastua, että voisi tulla terveeksi.
Joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle.
Joskus pitää kuolla voidakseen elää.
Yritin itse pestä sieluni likaiset vaatteet, mutta musta on mustaa, eikä omin teoin valkeaksi muutu. Noudatin kaikkia ohjeita ja yritin suorittaa kaiken oikein saadakseni palkinnon ja hyväksynnän, ja epäonnistuin.
Ja siinä epäonnistumisessani ja kurjuudessani olikin armon salaisuus.
Lupa levätä. Lupa luovuttaa. Lupa olla.
Olen ‘human being’ enkä ‘human doing’. ( Ne jotka kuulivat BF-tapahtumassa 2010 Jason Uptonin opetuksen tietävät mistä puhun)
Ne sanoivat ettei se satu!
Ja se kaikki tapahtuisi minun parhaakseni.
Ja, että heillekin oli tehty samoin.
Mutta koko elämäni, aina vaan uudestaan, minä kaipasin päästä ilmaan. Minä kaipasin olla totta.
Voitko antaa minulle siivet? Voitko minua rakastaa. Voitko rakkaudellasi kaikki, minun haavani parantaa?
Kaikella on aikanasa ja paikkansa. Minulla on nyt eheytymisen aika. Aika olla pysähdyksissä ja olla Isän työpöydällä. Tämä rakennus, minä, puretaan pohjaan asti ja kaikkea sitä mistä se on rakennettu, koetellaan. Ja se mikä on mennyt perustuksissani vikaan jo alusta asti, sen Jumala rakentaa ja tekee ennalleen, hänen alkuperäisen piirustuksensa mukaan.
On lupa kohdata kipunsa. On lupa antaa myrkyn valua ulos, että uusi saa tilaa minussa.
On aika nähdä ja tunnistaa. On aika leikata ja katkaista. On aika levätä ja parantua. On aika eheytyä Jumalan kämmenellä!
Olin vuosia ihminen, joka uskoi itse tuunaamaansa Jumalaan. Puhuin korkeammasta voimasta, joka oli oma itseäni enemmän miellyttävä versio kuin hän, josta Raamatussa puhutaan ainoana oikeana Jumalana.
Minulle sopi juomavuosina sellainen “katolilainen” tapa, että tunnustaa Jumalalle synnit (hiljaa mielessään), saa ne anteeksi ja saa sitten tehdä lisää syntiä ilman seurauksia. Näin minun ei tarvinnut tehdä parannusta ja luopua synneistäni.
Sisimmässäni kuitenkin tiesin, että elin valheessa.
Kaipasin Jumalan armoa mutta en halunnut muuttaa elämääni.
Kun sain armosta raitistua ja aloin enemmän kiinnostua hengellisistä asioista, tuli aamurukouksiini mukaan lause: – tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun. Ihanasti sanottu. Rukouksenjälkeen oli hyvä jatkaa päivää oman tahtonsa mukaan.
Isä meidän rukous ja tyyneysrukous kuuluivat jokaiseen päivääni. Olin mielestäni uskovainen. Uskoin Jumalaan, Taivaalliseen Isään. – Jeesus olikin sitten toinen juttu.
Kun luin Raamattua, ahdistuin enkä ymmärtänyt sitä. Koin pelkkää tuomiota ja näin vain miten mahdotonta on elää Jumalan tahtomalla tavalla. Aivan mahdotonta!
Minulla oli masennus, kun kissani kuoli. Pikku juttu, joku ajattelee. Mutta minunkaltaiselleni itsekeskeiselle, oman elämäni hallitsijalle se oli pisara liikaa.
Suutuin Jumalalle. Mielestäni olin kuitenkin aika hengellinen ihminen, joka sentään oli raitistunut ja opiskeli kaikesta masennuksestaan huolimatta. Olin saanut elämäni mukavasti kasaan ja olin selviytyjä. Syytin Jumalaa. Hän oli minusta epäreilu minua kohtaan. Olin ansainnut parempaa. Kapinallinen raivoni nousi pintaan.
Jumala armostaan antoi minulle etsikkoajan. Vaikka kiukuttelin aloin kuitenkin etsiä vastauksia. En voinut lukea Raamattua sellaisenaan, mutta hain kirjastosta lasten Raamattuja ja Raamatun tarinoita.
Menin kirkkoon. Pastori, joka on nyttemmin erotettu virastaan, koska hän seisoi sanan pohjalla ja vastusti naispappeutta, saarnasi ja istuin kuuntelemassa. Aloin itkeä. Tunsin miten Jumalan rakkaus ympäröi minut kuin lämmin peitto olisi kiedottu ympärilleni. Tunsin, että Jumala rakastaa minua ja tunsin samalla oman syntisyyteni. Olin kapinallinen ja olin vihoitellut Jumalalle ja silti Jumala rakasti minua.
Silloin tiesin, että Jeesus on tie Jumalan luo. Olin valmis antamaan elämäni Jeesukselle. Ja tein sen. Otin vastaan Jumalan ihmeellisen armon ja Jeesuksen ristinsovitustyön. Jeesus kuoli syntieni tähden, että itse saan olla vapaa synnin orjuudesta. Synti erottaa ihmisen Jumalasta. Synti on syntiä ja syntiä ovat ne asiat, jotka Raamattu sanoo synniksi.
Myöhemmin, kun sain armosta uudistua uskossani ja ottaa vastaa Pyhän Hengen kasteen, minulle tuli todellinen halu elää Jumalan tahdossa. Se tarkoittaa parannuksentekoa kaikesta, mikä erottaa minut Jumalasta. Se tarkoittaa, että tunnustan syntini, sanoidun niistä irti ja huudan Herraa avuksi. Vain Jumalan voimalla voin taistella syntiä vastaan. Ja Jeesuksen veren voima puhdistaa minun saastaisen sydämeni palvelemaan elävää Jumalaa.
En enää tuunaa Jumalaa. Hän tuunaa minua, että Jeesuksen kuva minussa saisi kirkastua. Minulla ei ole enää tarvetta kapinoida Jumalan sanaa vastaan vaan se on pohja, jonka varaan on turvallisinta ja parasta rakentaa elämäänsä.
